GOTHMINISTER: UUSI ALBUMI “HAPPINESS IN DARKNESS” – JULKAISU MARRASKUUSSA 2008!
Norjalainen Gothinister valmistautuu julkaisemaan kolmannen albuminsa "Happiness In Darkness" myös Suomessa. Tämä Norjan Rammsteiniksikin tituleerattu yhtye on kerännyt mainetta tarttuvilla goottisävyin varustetuilla, iskevillä konemetallibiiseillään etenkin Keski-Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Bändillä on myös Suomessa vankka kannattajakuntansa.
GOTHMINISTERin perusti norjalainen Bjorn Alexander Brem vuonna 1999. Yhtye julkaisi debyyttialbuminsa Gothic Electronic Anthems vuonna 2003 ja sai loistavat arvostelut niin norjalaisilta kriitikoilta kuin kansainväliseltä medialtakin. Gothminister menestyi Saksan klubilistoilla loistavasti ja esiintyi maan suurilla festivaaleilla (mm. WGT, Dark Storm Festival ja M`Era Luna Festival).
Kakkosalbumi Empire of Dark Salvation vei yhtyeen uudelle tasolle. Norjassa yhtye teki historiallisen nightliner-kiertueen lämppärinsä Tristanian kanssa, ja jopa Bylarm (“Norjan Popkomm”) organisoi goottitapahtuman, joka oli yhteydessä Gothministerin albumijulkaisuun. Euroopassa Gothminister teki yli 100 keikkaa yli 20 maassa kakkosalbumin tiimoilta, keikkaillen Lacuna Coilin, Theatre of Tragedyn ja Mortiisin kanssa. Megahitti “Monsters” menestyi jälleen upeasti Sakassa ja menestys rapakon tuolla puolen vei bändin myös Yhdysvaltain kiertueelle.
Vuonna 2008 on tullut aika odotetulle kolmannelle albumille “HAPPINESS IN DARKNESS”, joka julkaistaan marraskuussa. Entistä tarttuvammat biisit takaavat menestyksen myös tälle pitkäsoitolle. Albumin ensimmäinen single on nimeltään ”Darkside” ja siitä valmistuu myös marraskuun puolivälissä musiikkivideo, ja tässä siitä hieman turhaa tietoa: videolla esiintyy Miss Ruotsi vuosimallia 2006!